Vuonna 2005 Suomessa solmittiin 29 283 avioliittoa ja myönnettiin 13 383 avioeroa (Tilastokeskus), eli erojen määrä oli 45%. Avoliitoista ei ole samanlaista kirjanpitoa, mutta maalaisjärjellä voi päätellä, että 'avoerot' ovat vähintään yhtä yleisiä kuin avioerot. Nämä tylsät faktat eivät ole enää uutisia.
Tuli vaan mieleeni jonkin aikaa sitten, että omilla lapsillani ei tule olemaan 'mummolaa' sanan alkuperäisessä merkityksessä. Mummolassa oli yleensä mamma ja pappa, pari setää/enoa ja tätiä ja serkut kylässä. (Olin siis biologisesti sukua muille paitsi sedille/tädeille, jotka oli naitu sukuun). Eipä tullut mieleenkään että joku kerta paikalla olisi ollut mamman poikakaveri papan sijasta. Tai että olisi pitänyt kyläillä papan ja tämän uuden naisystävän luona heidän yhteisessä kodissaan.
Parisuhde on nykyään suhteellisen helppo katkaista ilman suurempia selityksiä. Oma sukupolveni, samoin kuin vanhempieni sukupolvi on tottunut vaihtamaan puolisoa - ainakin kerran elämässä. Parin vaihto ei tietenkään ole paha asia, vaan useimmissa tapauksissa suoranainen helpotus. Tästä vapautuneesta ilmapiiristä nauttiessamme meidän tulisi muistaa, että Suomessa syntyy vuosittain yli 50 000 lasta, joiden käsitys perheestä muotoutuu tekojemme pohjalta. Trendin jatkuessa tulevaisuuden lapsi elää lähes poikkeuksetta uusioperheessä siskojen, velipuolten ja isäpuolen lasten kanssa. Neljän biologisen isovanhemman lisäksi sukuun kuuluu heidän nykyiset puolisot ja koko liuta vaihtuvia tätejä ja setiä, sekä biologiset ja muut serkut.
Tämä kehitys ei ole välttämättä huono asia. Lapsen ympäristö korostaa suvaitsevaisuutta, valinnanvapautta ja sosiaalisuutta. Lapsen kannalta tärkeintä on kuitenkin olla haluttu ja rakastettu, vaikka tekijät eivät olisikaan hänelle biologisesti sukua. Kenties suurin riski on se, että poistamalla käsityksen ydinperheestä voimme estää lasta juurtumasta ja kasvattaa hänen turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tarvetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti